Työmu(l)rkku

Iso osa elämästämme kuluu työpaikalla, tai no, ainakin suurimman osan aika kuluu töissä.  Vaikka meillä onkin omat roolimme työelämässä, niin oma persoonamme ja arvot tulevat työskennellessämme esiin tavalla tai toisella. Työnteon opimme paljolti kasvatuksen, malliesimerkkien, opiskelun, kokeilujen, tekemisen ja erehdyksien kautta.
Mielestäni työ voi parhaimmillaan antaa elämään sisältöä ja upean kokemuksen siitä, että lahjasi ovat käytössä ja olet rakentamassa maailmaamme omalla osaamillasi ja persoonallasi. Työelämä ei kuitenkaan aina suju niin mutkattomasti kuin toivoisimme.

Itse aloitin työelämään tutustumisen jo hyvin nuorena ja kuulun niihin tyyppeihin, jotka ovat etsineet ja kokeilleet monia aloja ja työpaikkoja. Niiden myötä olen sitten löytänyt omia lahjojani ja tapaani työskennellä. Mieleeni on jäänyt muutamia työpaikkoja, joiden kautta olen saanut hyvin erisävyisiä kokemuksia työelämästä, esimiehistä ja työkavereista.

Nuorena likkana pääsin myyjäksi nuorison suosimaan vaateputiikkiin. Olin hymyileväinen, puhelias, asiakkaita kuunteleva myyjä ja sain kassan laulamaan hoosiannaa. Hyvin pian kuitenkin työoloni heikkenivät viikko viikolta, tauot lyhenivät ja minun piti  ”lirkutella” nuorille mies asiakkaille. Kun yritin pitää puoleni ja sanoa mielipiteitäni olosuhteisiini, jäin palkatta. Lopuksi minun ei auttanut kuin irtisanoa itseni, joten lähtiäislahjaksi sain kaupanpäälle vielä työkkärin 3 kuukauden karenssin. 

Hoitajan työssä toimin useita vuosia keikkalaisena. Siinä jos missä näki toinen toisistaan erilaisempia työyhteisöjä. Päiväkotiapulaisena sain maistaa ”juoksutytön” hommia. Kakkavaippojen vaihto lankesi hyvin usein minulle, samoin ulkovuoro, jonka aikana toiset työkaverit hörppivät sisällä kuumaa kahvia.  Omista tauoistani jouduin usein luopumaan, koska nuorimpana olin virkein hyppäämään lasten perässä.

Vanhusten palvelutalossa meininki oli vastaavanlaista. Sain juosta työkavereiden työtehtävissä kun joutilas olin, sillä ripeän työotteeni ansiosta sain omat tehtäväni tehtyä ja aikaa jäi vanhusten kanssa seurusteluunkin. Tietenkin tunnollisena työntekijänä autoin työkavereitani mutta usein sain huomata, että toiset istuivat kahvilla, sillä aikaa kun tein heidän työnsä. Kun viimein itse pääsin tauolleni, muut nousivat lähteäkseen ja tokaisivat monesti nauraen, että hullu se on joka paljon töitä tekee. No, hulluna niitä töitä sitten teinkin.

Lisäksi jouduin työkavereiden hampaisiin usein kristillisten arvojeni vuoksi. Nimittelyä ja irvailua sain kuulla useissa työpaikoista ja vitsin aiheet pyörivät paikalla ollessani uskovaisissa, joiden elämästä muut tuntuivat tietävän enemmän kuin minä.
Onneksi työkavereista on toisenlaisiakin kokemuksia.  Yksi jos toinenkin sydämellinen työkaveri on tuonut pelastuksen päivääni, jota monesti kipeästi kaipasin, erityisesti silloin kun kotielämässä oli haasteita.  

Eräs talviaamu lumimyrskyn keskeltä on jäänyt lämpimänä muistoihini. Olin kuljettanut lapseni pyörän tarakalla päivähoitoon ja väsyneenä itse raahauduin työpisteelleni.  Siellä odotti lämmin kaakaokuppi ja voileipälautanen, jonka työkaverini oli varta vasten minulle tehnyt. Se antoi yllättäviä voimia tarttua taas päivän askareisiin. Näitä kokemuksia olisi toki kaivannut työvuosien varrella enemmän, kuin niitä karvaita työpäiviä, joista jäi kakan maku suuhun.

Kerättyäni vuosia väsymystä ja uupumusta töistäni jouduin, vakavan työuupumuksen myötä, pistämään hanskat hetkeksi naulaan. En ollutkaan super-ihminen, kuten olin kuvitellut, että jaksaisin aina vain kuin pieni durasell-pupu, pomppia ”juoksutyttönä” ja tehdä enemmän kuin laki salli. Oli aika tarkistaa omaa työrooliani. Ne vaihtoehdot, että työskentelisin palveluammatissa vasemmalla kädelläni tai antaisin sydämen palon sammua työtäni kohtaan ja liittyisin ”kurttunaamojen” jengiin, oli pois suljettu.

Tähän ikään mennessä olen oppinut sen, että tärkeintä on pitää kiinni omista arvoista, rajoista ja pyrkiä rakentamaan työyhteisöä parhaan kykynsä mukaan. Joskus työyhteisössä on hyvä  nostaa kissat pöydälle ja toisinaan saattaa olla tarpeen nostaa kytkintä ja antaa palaa, kerranhan täällä vain eletään.  Näillä eväillä edelleenkin uskon, että on mahdollista saavuttaa työyhteisö, jossa erilaisille persoonille on tilaa ja sijaa.


Työjuhtana



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaksi astiaa

Kiiltokuvatyttö

Kolikon toinen puoli