Yhden Tarinan verran

Kautta aikojen olemme olleet taitavia rakentamaan erilaisia muureja. Tässä vain muutama  mainitakseni, Kiinan muuri, Marokon muuri eli häpeämuuri ja Länsimuuri eli itkumuuri.  Muurihan rakennetaan yleensä suojautumisen, puolustautumisen, eristäytymisen tai läpikulun estämisen vuoksi. Pääsääntöisesti muurin tarkoitus on estää vihollisen eteneminen.  Erityisen taitavia kuitenkin olemme rakentamaan muureja itsemme ympärille.  Syyt muurien kasaamiseen on aikalailla samat kuin kivimuurienkin rakentamiseen ja ”vihollisiamme” ovat usein toiset ihmiset.   Omaa muuriani rakensin vuosikymmenien ajan ja aina uuden hyväksikäytön, menetyksen, hylätyksi tulemisen, häpeän tai pelon vuoksi kasaantui lisäkerros muuriini. Lopputuloksena oli korkea ja tukeva muuri. Itse en sitä enää pystynyt hajottamaan ja ajatukseni kai oli, että eläisin suojatumpaa elämää muurin suojassa. Kuitenkin joskus muurin sisäpuolella, yksinäisyydessäni, lähetin pieniä kuiskauksia Luojalleni, että josko minunlaiselleni oli

  Olin pyhänä joulukirkossa pikkutytön kanssa kuuntelemassa ja katselemassa jouluevankeliumia. Seuratessani tytön reaktioita saarnan ja kuvaelman aikana, sain kosketuksen omaan ytimeeni ja vanhat muistot tulvivat mieleeni. Muisto liittyi lapsuuden pyhäkoulutätiin. Muistikuvat pyhäkoulun ”saarnoista” ovat haalistuneet mutta tädin teot ja sanat, jotka koskettivat pienen tytön kaipaavaa sydäntä, nousivat vahvoina ytimestäni. Muistan kuinka pyhäkoulutäti kutsui minut kerhotilaan keinustani, jossa olin talvi pakkasessa kylmissäni odotellut häntä jo tuntien ajan. Sain olla hetken tädin kanssa kahden, ennen kuin toiset lapset saapuivat paikalle. Täti lämmitteli kumisaappaissa paleltuneita jalkojani käsiensä välissä ja kaatoi kuumaa höyryävää ja makealta tuoksuvaa kaakaota kuppiini. Sain murisevaan masuun värikkäästi koristellun voileivän, jonka ahnaasti söin. Pyhistä puheista ei juuri jäänyt mitään muistikuvaa mutta tädin teot, hymy, hellyys ja huolenpito porautuivat ytimeeni.  Siinä