Yhden Tarinan verran

Kuulen toisinaan ihmisten sanovan, että ”nyt tarvittaisiin ihmettä.” Miellämme ihmeet erilaisina, jollekin toisen ihme, ei toiselle välttämättä ole elämää suurempi asia. Elämässä on kuitenkin ajanjaksoja, jolloin toivoisimme ihmeitä omalle kohdalle. Lapsuudessani eräs ihme tapahtui joulun tienoilla.  Yksinhuoltaja isäni oli taloudellisesti tiukoilla ja sen vuoksi joulut eivät kovin loisteliaita materiaalisesti olleet. Ruuastakin oli toisinaan pihisteltävä. Joulu lähestyi ja lahjapakettipino oli hyvin olematon, jääkaapissa oli valon lisäksi muutamia perustuotteita mutta kaikki joulunherkut sieltä uupuivat. Vilkuilimme aatonaattona jääkaappiin, kuin toivoen sen yllättäen täyttyvän itsestään jouluherkuista, mutta kaappi oli ja pysyi tyhjänä. Isä istui surullinen ilme kasvoillaan keittiön pöydän ääressä, kädet ristissä huokaillen ja kyyneleitä hihaansa kuivaillen. Ymmärsin, että joulusta tulisi hyvin laiha. Päätimme pikkusisarusteni kanssa hiukan rikastuttaa joulua ja rupesimm

Olet varmasti kuullut sanonnan ”tulla ulos kaapista.” No, meillä on monenlaisia syitä olla kaapissa ja sieltä saattaa myös löytyä ikäviä luurankoja, joita emme halua päivänvaloon.   Pelko ja häpeä on varmasti suurimpia syitä pitää itsemme tai asiamme kaapissa. Me emme halua, että meistä tulee paljaita tai että, meidän suurimmat salaisuutemme paljastuvat.   Olemme valmiita peittelemään niitä joskus hyvin kovallakin hinnalla ja toisinaan kuolemaan asti. P elkoni ja häpeäni syntyivät kauan aikaa sitten ja annoin niiden hallita elämääni niin, etten osannut pitää puoliani ja vähättelin itseäni ja tarpeitani. Kannoin häpeää menneisyyden tapahtumista.   Minun kaappini oli pakopaikkani maailmalle, jota en pystynyt käsittelemään tai ymmärtämään. Kaappini oli keittiön pieni kaksiovinen astiakaappi. Mahduin sinne istumaan polvet koukussa. Kaapista tuli minulle suoja-ja kaatopaikka, s illoin k un äitini ja hänen ystävänsä pitivät ryyppyiltoja kotonamme.  Illan alkaessa minun piti ”viihdy

Sain tänään, syntymäpäivänäni, mieheltäni lahjaksi kirjan.  Kirja kertoo meistä Selviytyjistä. Uskon, että sinullakin lukijani on takana monta vaihetta elämässäsi, joista olet joutunut selviytymään. Kenties tällä hetkelläkin kamppailet selviytyäksesi eteenpäin elämässäsi. Se, että me selviydymme, monista raskaista vaikeuksista, kertoo jotakin meistä. Meistä löytyy sitkeyttä, sisua, periksi antamattomuutta, voimaa, mielikuvitusta ja luovuutta.  Huumori ja toivon kipinä ovat myös tärkeitä elementtejä, joiden avulla jaksamme. Toivottavasti ymmärrämme myös hakea ja pyytää apua taistelumme keskellä. Voimme eräänä päivänä huomata, kuinka onkaan selvinnyt sellaisista asioista, joita ei osannut kuvitella omalle kohdalleen. Minä en ainakaan osannut kuvitellakaan, mistä kaikesta tulisin kamppailemaan ja selviytymään 44-elinvuosieni aikana. Taistelin selviytyäkseni mm. henkisestä, fyysisestä ja hengellisestä hyväksikäytöstä ja väkivallasta, keskenmenoista, kahdesta avioerosta, talou

Voi miten helppoa olisi vain kulkea silmät kiinni ja antaa toisten hoitaa hankalat hommat. Mitä ne minulle kuuluu, toisten jutut. Mutta kun luet alla olevan stoorini, niin mieti hetken jospa poika, jota kiusattiin olisi ollut sinun poikasi tai aikuinen, joka katseli, olisit ollut sinä? Olisitko silloin tehnyt jotain toisin? Kävelyretkilläni satun toisinaan näkemään ja kokemaan kaikenlaista, kuten tässä yhtenä päivänä sain taas huomata.  Olin ohittamassa koulurakennusta, jonka vieressä oli bussipysäkki, missä koululaiset ja aikuiset odottelivat bussia. Lähestyin pysäkkiä ja kaukaa jo näin, kuinka kolme poikaa kiusasi heitä pienempää koululaista. Pysäkillä seisoi viisi aikuista, jotka katselivat poikien touhua, eivätkä muuta sitten tehneetkään. Isommat pojat potkivat pienemmän pojan maahan heitettyä reppua ja tönivät häntä. Poika yritti nostaa reppuaan ja pipoaan maasta, jolloin isoin pojista tönäisi poikaa niin, että tämä horjahti ja kaatui maahan. Edelleenkin vieressä seisova

Muistatteko vielä ne paperiset kiiltokuvat? Ollessani lapsi olin kovin innokas keräilemään ja kavereiden kanssa niitä vaihtelemaan. Äitini toisinaan minulle kiiltokuvia osti. Erityisesti silloin kun olin ollut ”kiltti tyttö.” Näin myöhemmin ajateltuna kiiltokuvieni hinta oli toisinaan hyvin kova ja karu. Sen vuoksi en halunnut pienenä kavereideni kanssa vaihtaa tiettyjä kuvia, sillä niistä koettu tuska oli liian kipeä. Vielä tänä päiväkin osa kiiltokuvistani on muistojeni laatikossa säilössä. Somessa ja mediassa on viime aikoina puhuttu paljon seksuaalisesta häirinnästä ja hyväksikäytöstä.  Valitettavasti tätä käytöstä on esiintynyt kautta aikojen ja sitä esiintyy yhä tänäänkin. Minusta kaikkein kurjin ja raadollisin käytös mitä tähän liittyen on, on lapsiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö. Heillä kun ei monestikaan ole sanoja tai ymmärrystä siihen mitä tapahtuu. Lapsia hyväksikäyttävät ihmiset leimataan yleisesti pahimmaksi pohjasakaksi mitä maailmastamme on tai

Oletko huomannut miten helppoa meidän on nähdä toisten puutteet, viat ja keskeneräisyys?  Mutta auta armias jos joku huomauttaa sinulle sinun vioistasi tai puutteistasi, voi miten se nostaakin heti ärtymyksen tai puolustuksen päälle. Kuka tuo on minua arvostelemaan! Kuulen tuon tuostakin ihmisten suusta arvosteluja toisten tavasta elää ja siitä kuinka pahoja he ovat. Kuulenpa jopa oman suunikin sellaista ulos päästelevän. Toisinaan saatetaan vielä lyödä Raamatullakin, jotta tehokkaammin selvennetään toiselle kuinka huonoja hänen elämäntapansa ovat. Ai, että miten helppoa se on. Usein haluamme peittää itsessämme olevan pahan ja keskeneräisyytemme mutta pohjiltamme meillä on tarve tulla kohdatuksi myös näillä alueilla, jotta häpeä ja yksinäisyys voisivat väistyä ja löytäisimme mahdollisuuden käsitellä omaa pahuuttamme ja keskeneräisyyttämme. Sen sijaan, että heittelisimme kiviä toistemme niskaan, voisimmeko harkita toisenlaista lähestymistapaa? R