Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2019.

Aprillia kerrakseen

Kuva
Minun lähipiirini tietävät kuinka tykkään näin aprillipäivänä heitä hiukan jekuttaa. Toiset osaavat jo siihen varautua ja toiset, no, unohtavat päivän ja saavat sitten pientä ylimääräistä juoksutusta. Nauraen onneksi on aina suhtauduttu pikku jekutuksiini. Olen kyllä itsekin toisinaan päässyt juoksemaan, kun on hetkeksi muisti herpaantunut. Onneksi osaan itsellenikin nauraa. Yksi aprillipila on kuitenkin ollut ylitse muiden ja vaikka se olikin silloin kovin kipeä ”pila”, niin tänä päivänä ajattelen, että se on tarina, jota voin näin aprillipäivänä vielä kiikkustuolista käsin toisille kertoa. Vuosia sitten minua kosittiin aprillipäivänä ja naureskelin tuolloin kosijalle, että uskoisinko mokomaa, kun tällaisen päivän kosintaansa valitsi. Kirkkohäät pidettiin kesällä ja ajattelin, että siitähän syntyi mukava muisto lapsenlapsillekin kerrottavaksi, että ukki kosi mummia aprillipäivänä.   Mutta sellaista muistoa siitä ei kuitenkaan syntynyt. Tarina muuttuikin toisenlaiseksi.