Sika

Tällä kertaa jouluinen tarinani ei ehkä olekaan niin kovin tunnelmallinen ja herkkä, vaan hiukan karu ja hurja mutta se on tarina, joka muistoihini on syöpynyt ja joka kerta kun kuulen Juicen joulubiisin, Sika, tämä muisto hiipii mieleeni. Vietimme lapsuudessani jouluja kahden kodin välillä ja tällä kertaa olin äidin tykönä odottelemassa joulua. Oli aatonaatto ja koristelimme kuusta, joka oli jostain metsästä taas hankittu. Isäpuoleni oli lähtenyt kinkunhaku reissulle ja mietimme minkä kokoisen kinkun hän tällä kertaa mahtaa kotiin tuoda. Hänet kun tunnettiin kovana kinkun ystävänä, joten kinkkujen koot olivat yleensä sieltä isoimmasta päästä. Kinkun hakureissu oli kestänyt jo aika tovin ja alkoi olla jo iltamyöhä. Äitikin jo hermoili, kun ei miestä näkynyt ja pelkäsi, että tämä oli jäänyt baariin kinkun kanssa. Äiti oli jo muutaman oluen nauttinut odotellessaan ja tiesin, että isäpuolikin oli jo lähtiessään ollut pikku tuiterissa, joten tilanne ei varmasti ainakaan olisi sieltä selv