Muurit murtuu

Kautta aikojen olemme olleet taitavia rakentamaan erilaisia muureja. Tässä vain muutama  mainitakseni, Kiinan muuri, Marokon muuri eli häpeämuuri ja Länsimuuri eli itkumuuri. Muurihan rakennetaan yleensä suojautumisen, puolustautumisen, eristäytymisen tai läpikulun estämisen vuoksi. Pääsääntöisesti muurin tarkoitus on estää vihollisen eteneminen.

 Erityisen taitavia kuitenkin olemme rakentamaan muureja itsemme ympärille.  Syyt muurien kasaamiseen on aikalailla samat kuin kivimuurienkin rakentamiseen ja ”vihollisiamme” ovat usein toiset ihmiset.  Omaa muuriani rakensin vuosikymmenien ajan ja aina uuden hyväksikäytön, menetyksen, hylätyksi tulemisen, häpeän tai pelon vuoksi kasaantui lisäkerros muuriini. Lopputuloksena oli korkea ja tukeva muuri. Itse en sitä enää pystynyt hajottamaan ja ajatukseni kai oli, että eläisin suojatumpaa elämää muurin suojassa. Kuitenkin joskus muurin sisäpuolella, yksinäisyydessäni, lähetin pieniä kuiskauksia Luojalleni, että josko minunlaiselleni olisi rakkautta, mikä auttaisi minua murtamaan muurini.

Eletty elämä kertoo meille, että ainakin kivimuurit voidaan murtaa. Muistatko Berliinin muurin murtumisen?  Olet kenties lukenut kuinka Jerikon muurit sortuivat.
Uskon, että mahdottomia muureja ei ole. Kivimuurihan on loppujen lopuksi helppo murtaa mutta ihmisen sisäisen muurin murtamiseen voidaan tarvita paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja rakkautta.

Siinä me olemme erityisasemassa, sinä ja minä. Voimme olla joko muurien murtajia tai kasaamassa rakennusaineita muurien pystyttämiseen. Teoillamme ja sanoillamme valitsemme olemmeko rakentajia vai murtajia. Joskus elämä on niin yksinkertaista, pitää vain valita kumpaa haluaa tehdä.  

Minun pienet kuiskaukseni kuultiin ja sain elämääni ihmisiä, jotka tulivat auttamaan minua muurini purkamisessa ja tänään voin jo hypätä pienen muuriesteeni yli ja maistaa vapaata elämää muurin ulkopuolella.



Rakkaus murtaa 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaksi astiaa

Kiiltokuvatyttö

Sika