Rajat kiinni!
Tänä vuonna koin hyvin erilaisen äitienpäivän kuin olin osannut edes kuvitellakaan. Aamulla ei tullut kahvikuppia sänkyyn vaan puhelinsoitto, jonka viesti oli, että isäni oli kiidätetty sairaalaan aivoinfarktin seurauksena. Tapahtumasta on nyt kulunut viikko joten tunteiden ja tapahtumien vuoristorata on tehnyt tehtävänsä. Isäni, Luojan kiitos, on elossa. Tosin halvaantuneena ja uusien haasteidensa edessä. Itse olen rajanvedon edessä, en isäni suhteen, vaan kiltteyteni. Minut on kasvatettu lapsuudesta asti siihen, että pahaa ei saa koskaan pahalla kostaa, ei vaikka aihetta olisikin. On kristillisempää kääntää toinenkin poski ja antaa anteeksi vihamiehille. Tämän surullisen ja rankan viikon jälkeen, ajattelin kuitenkin olla kääntämättä enää poskeani. Ei niin, että huomenna tätä kirjoitustani katuisin, vaan niin että jos en tätä kirjoittaisi, katuisin. Lahden kaupunginteatterissa menee tänä keväänä näytelmä: Paha äitipuoli. En ole sitä vielä ehtinyt käydä katsomassa mutta tuskin minun