Herätys!

Muistatko sen telkkarista tulleen videopeliohjelman, jossa Hugo-peikko valloitti yhdeksänkymmentä luvun lapset. Kun peli ei mennyt ihan putkeen Hugo koputti ruutua ja tokaisi: ”Herää pahvi!”.

Viimeisten parin vuoden aikana on itselläni ollut usein sellainen fiilis, että olisi tehnyt mieli koputella monenkin tahon oveen ja tokaista tuo sama tokaisu, ”Herää pahvi!”. Tuntuu niin usein, kun ihmisten kanssa juttelee, että monet ihmiset ja tahot ovat menettäneet maalaisjärkensä ja jos ollaan erilinjoilla asioista, niin helposti teilataan se vastavirtaan uiva, eikä teon seurauksista välitetä. 

Eniten tämä teilaus vihastuttaa ja surettaa erityisesti silloin, kun tällaista toimintaa näkee ja kuulee kristittyjen parissa. Olen viime aikoina miettinyt sitä aikaa, jolloin Jeesus eli ja vaikutti maailmassamme. Mies kulki ryhmänsä kanssa pitkin maita ja mantuja. Söi missä söi, nukkui missä nukkui ja hengaili hiukan epämääräisten porukoiden parissa palvellen ja auttaen ihmisiä. Ja sitten kun lähti taivaisiin Hän jätti meille selkeän ohjeen, että tehkääpä perässä. 

Näyttää kuitenkin siltä, että tämä perushomma, rakkaudella palveleminen on jäänyt vain oppineiden fariseusten ja seurakuntalaisten huhuiluksi. Usein heille on tärkeämpää egoilu, tittelit, sieluista saadut keräyspisteet, talouden tasapaino, julkisuuden hakuisuus, omat pikku piirikokouksensa, oikeassa oleminen ja mitä kaikkea näitä nyt onkaan, näitä bunkkeri meininkejä. Tekisi mieli mennä koputtelemaan heidän bunkkereidensa ovia ja huikata oven takaa: ”Herätkää pahvit!” 

Yhä useammat ihmiset voivat ajassamme huonosti. Jo nuorten ryhmistä löytyy liiaksi masentuneita, ahdistuneita ja elämään kyllästyneitä ihmisiä. Heidän lisäksi alkoholi, huumeet ja moninaiset riippuvuudet vievät monia kuin pässiä narusta. Kun tähän kaikkeen soppaan lisätään epidemian, sodan ja talouden tuomat ongelmat ja haasteet, niin saattaa mennä tovi ennen kuin saadaan edes pieni kosketus niihin ihmisiin, jotka kaipaavat apua ja rakkauden palveluja.

Kuitenkin se on meille jätetty tehtävä, siis meille muillekin kuin oppineille fariseuksille ja seurakunta väelle. Minusta se on inhimillisyyden ja rakkauden ydin tehtävä, huolehtia toinen toisistamme. Siihen kun ei aina vaadita suuriakaan ponnisteluja. 

Yhtenä päivänä töissäni eräs asiakas sanoi minulle siivotessani hänen humalapäissään aiheutuneita sotkujaan, että mikä ihmeen enkeli sinä oikein olet. Minä tokaisin siihen että, herää pahvi, minä olen ihan tavallinen nainen, joka on vain ihmeen hyvä siivoamaan. 

Jokaisella on jotain annettavaa, jokin lahja tai taito ja sitä on mielestäni tarkoitettu käytettäväksi myös toistemme hyväksi. Meidän tämän päivän missiomme voisi olla, vaikka se, että riisuisimme ne kiristävät pipot, puvut, kaavut ja liperit ja lähtisimme torin liepeille hengailemaan ihan vaan vaikka lihapiirakkapussin ja korviemme kanssa, niin varmasti se olisi jollekin juuri se apu ja rakkauden teko, mitä hän tänään kaipasi. Helppoa kuin heinän teko, eikö!?


Heinän tekoon!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolikon toinen puoli

Pyhäkoulutäti