Sydän hoitajalle!

Tämä kirjoitus on hautunut sisälläni jo pitkään ja koen, että nyt on sen aika syntyä. Kaikki alkoi vuosikymmeniä sitten sisäisestä halustani. Halustani auttaa, rohkaista, tukea ja rakastaa ihmisiä, jotka sitä kipeimmin tarvitsisivat. Omat elämänkokemukseni vaikuttivat vahvasti tähän haluun ja siihen, että lähdin opiskelemaan ja työskentelemään hoitoalalle. Voisin sanoa, että minulla oli työhön sydämen polte.  Työskentelin nuoruudestani, aina keski-ikään asti, lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten parissa hyvin erilaisissa työpaikoissa ja -tehtävissä. Sain siis nähdä ja kokea erittäin värikkään kirjon hoitotyöstä ja siinä hoidettavista ihmisistä ja työyhteisöistä. Kun työskentelin, tein työtä aina koko sydämelläni ja niin hyvin kuin sen kulloinkin osasin. Olen aina ollut luotettava, joustava, kiltti, rohkea, ymmärtäväinen ja lämmin hoitaja. Tämän sain kuulla usein asiakkailtani, työkavereiltani ja monilta työnantajiltani. Toki tiesin kyllä nämä asiat itsestäni, sillä tunsin ja näin sisimpäni ja sen hyväntahdon mikä minussa eli. Osaamattomuuttani en aina tiennyt oman jaksamiseni, joustavuuden ja kiltteyden rajoja, enkä ymmärtänyt toisinaan suojata sydäntäni. Menin usein hoitamaan sydän edellä ja siitä sain maksaa kalliit oppirahat.  Nuoruuden into ja halu auttaa toisia, alkoi käymään ikääntyessäni raskaaksi ja se uuvutti minut. Työ imi minusta kaiken energian ja aloin haistamaan sisältäni katkeruuden kitkerää hajua. Olin antanut itsestäni ison osan työlle, joka alkoi syövyttämään minua sisältä päin. 

Kunnes tuli päivä, kun sain diagnoosiksi vakavan työuupumuksen. Sydämeni oli kaluttu karrelle, siitä oli vain kova kokkare jäljellä. Pitkän toipumisjakson aikana, kävin läpi työhistoriaani ja omaa tapaani työskennellä ja rajata asioita. Huomasin virheeni ja taitamattomuuteni omien rajojeni vetämisen suhteen mutta huomasin myös julmuuden, jota olin joutunut monen työkaverin, työnantajan ja hoidettavani taholta kokemaan. Tein itselleni listan, johon kirjoitin asiat, jotka olivat osaltansa polttaneet loppuun haluni työskennellä hoitajan työssä. Siitä tuli ikävän pitkä ja se oli synkkää luettavaa. Listalta löytyi mm. työpaikka kiusaamista, hyväksikäyttöä, seksuaalista häirintää, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, sanallista haukkumista ja solvausta, epäammattimaista käytöstä kollegoilta ja työnantajilta, ala-arvostamista ja kateutta. Tämän kaiken pistin puntariin, jossa lisäksi oli pieni palkka, jonka työstä sain ja toisella puolen vaakaa oli terveyteni ja itsekunnioitukseni. Vaaka kallistui omaa napaani kohti, onnekseni. Kouluttauduin uuteen ammattiin ja huomasin, ettei työn tarvitse kaluta minua loppuun. Visualistin työ toi aivan uudenlaista iloa ja intoa työelämääni. Täysin en kuitenkaan hoitajan työtä haudannut, sillä halu auttaa ihmisiä, on ollut aina iso osa minua. Siksi nyt vuosien tauon jälkeen päätin kokeilla sitä keikkatyön merkeissä.

Tämä teksti syntyi juuri sen takia mitä olen parin viime viikon aikana kokenut. Työuupumukseni oli lottovoitto minulle, sillä sen myötä opin asettamaan omat rajani kaikenlaista kohtelua kohtaan. Ne testattiin heti hoitajan töiden alettua. Ihmettelin tänään sitä, miksi ihmiset, jotka tarvitsevat meitä hoitajia avukseen arjen toiminnoissaan kohtelevat meitä usein kuin koiraa. Tänään minua konkreettisesti haukuttiin koiraksi ja huoraksi ja kun sanoin asiakkaalle, etten hyväksy tuollaista kielenkäyttöä, hänelle se oli yhdentekevää. Olen usein kuullut siitä, kuinka hoitoalalle kaivattaisiin sydämellä hoitavia hoitajia mutta mielestäni tämä pitäisi näkyä meidän sydänhoitajien arvostamisella. Arvostusta tuo, palkan lisäksi, mm. työnantajien puuttuminen esim. työn haasteisiin, raskauteen ja työyhteisön hyvinvointiin. Nämä varmasti osaltaan auttaisivat työntekijöitä jaksamaan työskentelemään kentällä ja olisihan se upeaa, jos hoitajat saisivat kokea erilaisin tavoin, että heidän työpanostaan arvostetaan.

Kenties vielä tulee päivä, jolloin nämä asiat ovat kunnossa ja tasapainossa mutta minun hoitajaurani voi olla jo eläkepäivillä ennen sitä.

Sydänhoitajalle.