Parisuhde kivun kanssa

Kipu. Se pysäyttää ja pistää toisinaan elämän ylösalaisin. Asioiden tärkeysjärjestys muuttuu. Kun kipu pistää polvilleen tai makaamaan kaksinkerroin petiin, niin kaikki muu ympäriltä katoaa. Se vie syvyyksiin, jossa kuolemakin tuntuu armolliselta.

Lääkärissä arvioidaan asteikolla 1-10 sitä mikä kiputilan voimakkuus tällä hetkellä on. Sitä minkä verran kukin kipua sietää on hyvin vaikea verrata. Toisen kipukynnys on hyvin matala, kun toisella se on erityisen korkea. Kipuakin on niin monenlaista. On ruumiin, sielun, mielen ja sydämen kipua. Kukapa meistä voisi arvioida mikä niistä on pahinta laatuaan?  Ken kivun kanssa elää tuntee kyllä sen lamaannuttavan voiman, siinä monesti asteikot rikotaan.

Kroonistunut kiputila on tila, jonka kanssa opit elämään, tahdoitpa sitä tai et. Tänä päivänä on toki monia kipua helpottavia tai lievittäviä aineita ja toimintoja mutta moni kuulee ja kokee myös sen, ettei tilaan ole mitään täydellisesti kipua poistavaa lääkettä tai apua. On vain opittava elämään kivun kanssa. Kun elät parisuhteessa kivun kanssa, näen että siinä on kaksi vaihtoehtoa. Joko annat kivun viedä toimintakykysi ja elämänilosi tai sitten taistelet vastaan sisulla ja etsit elämääsi iloa niistä asioista mihin kykenet. Toisena päivänä olet voittaja ja no, toisena annat periksi ja makaat pedissäsi odottaen armahtajaa. Kun sitä viimeistä iskua ei tulekaan niin on vain purtava hammasta ja raahauduttava ylös. Se kaikki kuuluu parisuhteeseen kipusi kanssa.

Minulle tämä parisuhde on kuitenkin opettanut hetkessä elämisen iloa ja nauttimaan niistä asioista, joihin vielä kykenen. Niin ja sen kun jokin toimintakyky sulkeutuu, alkaa kiivas etsintä löytää uudenlainen tapa tehdä asioita. Tärkeää minulle on myös taito osata nauraa itselleni ja parisuhteelleni, kaikesta kipuilusta huolimatta. Onneksi elämään kuuluu niin paljon muutakin, etten ehdi jäämään kaksin kipuni kanssa.  Meidän parisuhteen ovessa onkin aina ”saa häiritä- kyltti”, jottei täysin vain erehdytä keskittymään toisiimme.

Selviydyn!