Heittäydy leikkiin
”Jos minä kadotan leikkimielisyyteni,
olen valmis mullan alle”, tämän lausahduksen kuulin mummoni suusta lapsena
ollessani. Aikuisena tuo leikkimielisyys
valitettavan usein katoaa monien huolien ja murheiden alle. Se voi myös hävitä
kovuuden ja paskan tärkeiden asenteiden asettuessa ihmiseen. Meistä tulee
aikuisia. Siinäkös sitten onkin kivaa elää aikuisen maailmassa, jossa
leikkimielisyys ja leikki on hävitetty lähes kokonaan pois. Onneksi maailmaan
mahtuu paljon ja kaikenlaista. Joukosta siis toisinaan löytyy niitä
leikkimielisiä aikuisiakin.
Itselleni leikki ja leikkimielisyys on
ollut vakavan ja toisinaan hyvin kovankin elämän aikana pelastus. Se on
pelastanut minut joutumasta mustaan aukkoon, josta en enää löydä omaa sisintä
lastani. Huumori ja heittäytyminen leikkiin on auttanut selviytymään vaikeista
kohdista. On pitänyt toki käsitellä asioita vakavasti mutta siihen mausteeksi
olen heittänyt aina pienen hippusen leikkimielisyyttä ja naurua. Se on
herättänyt monissa isoja tunteita. On niitä, jotka katsovat tuimasti ja halveksivasti,
joskus jopa sanovat: ”etkö ole vieläkään kasvanut aikuiseksi”. Joskus onneksi
käy niinkin, että toiset lähtevät leikkiin mukaan ja näin saamme kokemuksen,
ettei elämä aina olekaan, vakavan paikankaan keskellä, niin kamalan vakavaa. Miten
upeaa on se, kun saan leikkiin mukaan ihmisen, jonka kasvojen uurteista näen,
ettei leikki ole aikoihin kuulunut hänen elämään. On niin taianomaista saada ihmisen
kasvot loistamaan ilosta ja keveydestä, kuin hän olisi hetken ajan jossain
ihmemaassa, vailla huolen häivää. Meidän kaikkien sisimmässämme kun kuitenkin asuu
se pieni tyttö tai poika, joka kerran olimme ja olemme edelleen, kuoremme vain
on hiukan saattanut matkan varrella rapistua.
Minulla on onnekseni tätä nykyään työ,
jossa pääsen leikkimään. Saan somistella näyteikkunoita, joissa mielikuvitus
saa lentää. Kirpputorille tulee paljon erilaista tavaraa ja mikäs sen
hauskempaa kuin löytää kärrystä vaikka peruukki, jonka voi työkavereiden hämmästykseksi
ja hauskuuttamiseksi vetästä päähän. Kaikki työt eivät ole minullakaan niin
keveitä olleet. Kuitenkin aina olen yrittänyt kaivaa sen hauskan ja keventävän hetken
hektiseen arkeeni. Pieni huomiointi, vaikka namupatukan piilottaminen toisen
laukkuun ennen työreissulle lähtöä, voi olla yllätyksen löytäessään, se hänelle
keventävä ja piristävä hetki.
Kun vain käytämme mielikuvitustamme ja
ruokimme sitä, niin se lähtee enemmissä määrin elämään. Joskus se kysyy
uskallusta heittäytyä ja rikkoa vakavuuden rajoja. Toisinaan saatat saada nyreitä
katseita mutta älä silti luovuta. Ole oma leikkimielinen itsesi ja piristä
maailmaa omalla persoonallasi, sillä saatat joskus huomata kovankin kuoren
raottuvan ja hymyn pilkahtavan kasvoille, jossa et sitä ole aikoihin nähnyt.
Ja mikäpä sen hauskempaa kuin saada
ympärillään ihmisiä, joiden kanssa elämä sujuu kuin leikkiä vaan.
![]() |
Leikkimään! |
Kommentit
Lähetä kommentti