Arkienkeleitä, onko heitä?!

Aamuni oli lähtenyt tahmeasti liikkeelle. No, se nyt ei ollut mitään uutta. Työuupumuksesta johtuva väsymystila ja marraskuinen harmaan sateinen ilma, tekivät sängystä nousemisen vaikeaksi. Kun viimein olin saanut itseni teekupin äärelle, huomasinkin olevani aivan aikataulussa. Ehtisin jopa tehdä pienen kävelyreissun ennen sovittua tapaamistani.
Hörppäsin teeni, vedin farkut jalkaani ja työnsin pipon syvälle korviini, koska sattui taas olemaan "bad hair -day". Lähtiessäni nappasin vielä kamerani mukaan, josko löytäisin matkalta jotain kuvattavaa.

Parkkeerasin autoni läheisen puistotien varteen ja lähdin kamerani kanssa kuljeskelemaan etsien jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Sain pari otosta kuvattua, kun silmiini pisti iäkäs nainen, joka seisoi jonkin matkan päässä minusta.  Nainen oli kivunnut puistotien ylämäkeä puoliväliin saakka. Hän oli laskenut kauppakassinsa jalkojensa juurelle ja seisoi paikoillaan, jalkoihinsa kumartuneena.

Siinä pusikossa ollessani ohitseni käveli keski-ikäinen sporttivaatteisiin pukeutunut nainen. Ajattelin, että nainen varmasti hoitaisi iäkkään rouvan, jos tämä oli apua vailla. Seurasin kohtaamista ja näin kuinka nainen nopeasti vilkaisi kauppakassi-rouvaa mutta jatkoi sitten vain matkaa, ilman minkäänlaista kontaktia. Harmistuin ja rupesin puskemaan itseäni puskasta tielle, kun tyylikkäästi pukeutunut nuori herrasmies ohitti minut. Mies vilkaisi minua hiukan hölmistyneenä. Ilmeisesti näytin kylähullulta kömpiessäni pensaikosta kamera kädessäni. Putsatessani vaatteistani oksia ja lehtiä, katselin kun mies tuli vanhan rouvan kohdalle. Hän hidasti vauhtiaan naisen kohdalla mutta kun nainen ei reagoinnut mieheen, tämä kiiruhti nopeasti tämän ohi, vilkaisten vielä hätäisesti olkansa yli.

Kiroilin mielessäni miehen toimintaa ja ajattelin, että nyt ei minulle jäänyt vaihtoehtoja. Katsoin kelloani ja mietin, että myöhästyisinkö sovitusta tapaamisestani jos nyt lähden selvittelemään vanhan naisen tilaa. Omatuntoni ei kuitenkaan sallinut luikkia takavasemmalle, vaan kävelin naisen viereen ja kysyin oliko hänellä kaikki hyvin. Nainen oli edelleen kumarassa asennossa ja nosti itseään pystyyn, kun puhuttelin häntä. Hän kertoi olevan kauppamatkalla ja olikin huomannut ostaneensa liian monta maitopurkkia kannettavakseensa. Ylämäki olikin ollut yllättävän haastava pala painavan kauppakassin kanssa. Nainen oli ruvennut voimaan pahoin ja päässä oli pyörryttänyt. Kysyin haluisiko hän, että soittaisin ampulanssin paikalle. Nainen kuitenkin oli sitä mieltä, että kunhan vain lepäisi aikansa, hän jaksaisi kyllä kotiinsa kassien kanssa.

Otin kauppakassit käteeni ja tokaisin naiselle, että jospa minä kantaisin nämä hänen puolestaan, jos hän itse vain jaksaa kävellä kotiin. Rouva sanoi jaksavansa ja niin lähdimme yhdessä nousemaan mäkeä ylös. Matkalla nainen kertoi olevansa 82-vuotias ja ihmetteli kuinka hän ei enää oikein jaksanut kauppamatkoja tehdä.  Kuuntelin rouvan tarinointia ja mäen päällä huomasin kerrostalon, jossa hän kertoi asuvansa. Varmistin vielä, että nainen selviäisi tästä kotiin ja pahoittelin, kun en ehtisi nyt  jäämään pitemmäksi ajaksi juttelemaan, koska sovittu tapaamiseni jo odotteli. Rouva tarttui käteeni ja kiitteli kovasti avustani.

Se mitä nainen vielä lähtiessäni sanoi, kaikui päässäni istuessani terapiavastaanotollani, jonne sitten hiukan myöhässä saavuin. Vielä tänäänkin mietin, kuinka pieni teko auttoi, ei vain vanhaa naista, vaan ehkäpä vielä enemmän minua itseäni. Enkä voinut edes kuvitellakaan miten suuri vaikutus oli naisen sanoilla työuupuneelle hoitajalle, minulle, joka mietin olemassaoloni tarkoitusta lähes päivittäin.

Naisen sanat painuivat syvälle sydämeeni ja yhä edelleen ne tuntuvat hunajaisen ihanalta sielussani asti:  "Minä sain kohdata tänään enkelin, sinä olit minulle sellainen arkienkeli, joka avukseni lähetettiin, kiitos että suostuit siihen!"

Olisiko minusta tänäänkin arkienkeliksi? Olisiko sinusta?




Puistotien marjat











Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaksi astiaa

Kolikon toinen puoli

Kiiltokuvatyttö